TapioKoskinen Natosta ja armeijasta "Tää polku ei vie minnekkään,nyt sen ..."

Avoin kirje pääministeri Juha Sipilälle

Lahdessa 1. toukokuuta 2018

Avoin kirje Pääministeri Juha Sipilälle

 

Arvoisa pääministeri asiani koskee teitä, mutta pääosin valitukseni ja huoleni kokevat työvoimaministeriä ja hänen alaisuudessa toimivaa virastoa. Hallituksenne on ottanut puheissa monia tavoitteita, mutta tosielämässä olen huomannut että, valtiovallan puheet (puheittenne konteksti) ja teot eivät ole tavoittaneet vielä virkamieskuntaa. Minulla on ehdotus joka hyvin suunniteltuna ja tehtynä toteuttaisi ja palvelisi hallituksen monia ajamia tavoitteita yhdellä kertaa, eikä ehkä ainoastaan Päijät-Hämeen seudulla vaan koko Suomessa. Mutta en saa paikallisilta TE-viranomaisilta tarvitsemaani apua, idean käynnistämiseen, eteenpäin viemiseen ja sen huolelliseen toteuttamiseen. Ideani on yksinkertaisuudessaan osuuskunta, mutta sen toteutus muoto on vain vähän erilainen, kuin minkälainen muoto ja toteutus tuntuvat olevan TE-toimistojen ja muiden viranomaisten lempilapsi, ainakin täällä Lahden seudulla Ideani pää lähtökohdat on: Työttömyyden ja syrjäytymisen torjunta sekä jäsenien taloudellisen tilan parantaminen, omaehtoisen toiminnan kautta mahdollisimman pitkälti, eli tässä toteutettaisiin hallituksen Aktiivimallia parhaimmillaan. Idea sisältää myös paljon muita pienempiä, mutta kokonaisuutena tärkeitä mahdollisuuksia niin yksilö kuin yhteiskunnallisella tasolla, ja näitä mahdollisuuksia on tässä idean sisällä paljon. Vaikka jotkut niistä ovat vaikeita ja perinteisesti yhteiskunnan ohjaamia ja järjestämiä, niin en näe että niitä joitakin olisi mahdoton toteuttaa omaehtoisena ja työttömien itse toteuttamina, käyttäähän valtio nytkin monissa asioissa yksityisiä ulkopuolisia toimijoita. Niin miksi ei voitaisi yrittää että osa työttömistä itse, omassa osuuskunnassa hoitaisi asioitansa tai ainakin osan niistä itse. Tähän kohtaan joku tuo esille että kaikkia pitää kohdella tasavertaisesti, niinhän tämä lähtökohtaisesti tekeekin, mutta se vaatii myös tekijältä yhtäläisen panoksen muihin nähden, ei ideaa minusta kannata eikä saa kaataa siihen, että sadasta kahta tämä ei kiinnosta ja nämä kaksi saa asian kaatumaan koska he eivät halua tai viitsi panostaa itseensä tai muihin. Eikä tätä saisi myöskään kaataa siksi että TE-toimistolla ei löydy kiinnostusta, resursseja tai siksi että idea poikkeaa jostain valitusta linjasta. Eli esim. täällä Lahdessa on tulossa kaksi yksityistä toimijaa TE-toimiston avuksi työttömyyden hoidossa, onko meidät havaittu uhaksi näille toimijoille? vaikka meitä pitäisi pitää enemmänkin mahdollisuutena. En ole tässä kokoomassa mitään sosiaalista kokeilua, vaan ihan perinteistä yrittämisen, työttömyyden, koulutuksen, toimeentulon, yksilön oman arvontunnon ja yhteiskunnan sekä yhteiskunnallisen osallistumisen yhteen liittämistä, pienenä lisänä joku voi saada mahdollisuuden toteuttaa ikiaikaisen haaveensa toimia yrittäjänä ja määrätä omasta tekemisestään, vielä yhtenä tämä tarjoaa myös kevyen tavan (mahdollisuuden) työuran pidennykseen. Ja jos jollain on epäilys siitä että tämä on joku oikotie onneen, niin sen voi heti unohtaa niin tähän osallistuvat kuin tämän ulkopuoliset kritisoijatkin. Sillä se kenellä on ruusuinen kuva yrittämisestä niin voi kysyä yrittämisen kovuudesta niiltä ketkä nyt toimii tai on ennen toimineet yrittäjinä, sillä he tietävät mitä tämä vaatii ainakin alussa kun päivät on pitkiä, eikä alkuaikoina ansioista ole vielä takuita.

Syy mikä sai minut kirjoittamaan teille, on se että ideani ei saa sitä apua kaikilta osin TE-toimistolta jota olisin toivonut, tarvinnut ja odotin saavani. Odotusarvoa lisäsi se että minulla oli myös antaa jotain, sisälsihän ehdotus toimia jotka helpottaisi työttömyyden vähentämisessä ja lisäisi ihmisten hyvinvointia. Tämän lisäksi odotukset avun ja tuen suhteen oli korkealla, varsinkin kun olen kuunnellut ja lukenut teidän ja hallituksenne puheita, työttömyyden torjumisesta, työttömien aktivoimisesta ja normien purusta. Mutta pettymys oli suuri ja vahvistava, vahvistava sen suhteen että, ei virkamies vieläkään 2018 ole meitä kansalaisia varten, eikä poliitikkojen puheet käänny juuri koskaan konkretiaksi asti. Hallitus puhuu kaikkien kivien ja kantojen kääntämisestä, uusien ja erilaisien työllisyys keinojen luomiseksi ja löytämiseksi, sitten kun tällaista esitetään niin heidän virastonsa lyttää sen alkumetreille. Johtuiko se siitä että ehdotus ei tullut, heidän ruokkimilta virallisilta yhteistyökumppaneilta tai muuten tutun yrityksen tai yhteistyökumppanin kautta, vai onko tarkoitus että työttömät itse ei saa koskaan esittää tällaista, ja tulla ehdotuksineen sotkemaan heidän keskenään sopimaa ansaintaa ja näin tulla sotkemaan ”hyvää bisnestä”.                             Lisäksi hallitus puhuu normienpurkutalkoista, eli tässä on se mikä sai minut viimeistään näppäimistön viereen: Pyysin TE-toimistolta apua monta kertaa että saisin ideassa tarkoittamani ihmiset kiinni ja kasaan esitelläkseni idean ja tiedustella kiinnostusta tähän, luulin jo että toiveeni toteutuu kun toimisto järjestää osuuskuntaa koskevan tapaamisen. Odotin että TE-toimisto lähettää keskitetysti postia tarkoittamalleni ryhmälle ja samalla pyysin saada liittää kutsuun oman viestini heille tulevasta osuuskunnasta, vastaus palautti minut takaisin lähtöruutuun eli olin ehdotukseni kanssa taas yksin. Koska minulle ainoa, helppo ja halpa tapa saada lauma kasaan tyssäsi virkailijan intoon seurata sääntökirjaa, tämän kutsun lähettäminen oikeille henkilöille olisi ratkaisevan tärkeä askel tälle hankkeelle ja sen käynnistämiselle. Mutta näin kävi, tässä hänen vastaus pyyntööni: ”niin siitä kohdennettavuudesta. Hankaluus on siinä, että te-toimiston pitää toimia ja kohdentaa palvelut tasapuolisesti kaikille, ja jos tekisin massapostituksen, se pitää palvella myös muita Osuuskuntia.  Suosittelen, että pidät lyhyen esittelyn tulevasta osuuskunnastasi niin kuin muutamat pitävät. Ja jos sinulla olisi jokin esite tai jo käyntikortti niin voit jakaa niitä tapahtumassa. Teen keskiviikkona siitä esitteen kun tiedän mitä tahoja tulee ja näyttää niitä uusia tahoja tulevankin mukaan. Esitteeseen voin laittaa, että mukana tapahtumassa on uusi alkava ravintola alan osuuskunta, joka hakee jäseniä.”  En minä ollut pyytänyt mitään yleistä esittelyä Lahden seudulla toimivista osuuskunnista, nyt olin sitten saanut tällaisen aikaan enkä tiedä miten se palvelee minun ehdotustani, siinä laajuudessa ja tarkoitusperällä jota olin ajatellut. Nyt pyytäisin sieltä ylhäältä vähän huomiota ja vetoapua ehdotukselleni, siitä mitä se voisi olla tai mitä tarvitsen, niin on, että minun pitäisi edelleen saada TE-toimisto postittamaan tiedote ideasta sille tarkoitetulle ryhmälle, lisäksi tarvitsisin alkuun ainakin yhden virkailijan apua kuka tietää tällaisen yrityksen perustamisesta ja alun pyörittämisestä, tarkoitushan on että teemme kaiken alkuopastuksen jälkeen itse. uskoisin tämän olevan halvempi ja tehokkaampi kuin se että TE-toimisto antaa listan nyt kentälle tulleille uusille toimijoille, jotka sitten hoitaa haastattelut liukuhihnalta ja passittaa työttömän jollekin kurssille tai hänelle löytämälle pätkätyölle, ja nostaa sitten korvauksen ”hyvin tehdystä työstä”. Heillä on muuten varmasti sama listoitus käytössä työttömistä työnhakijoista jota minä pyysin käyttämään ideani tunnetuksi tekemiseen, mutta silloin sitä ei voinut käyttää. Joten joku voisi siellä ylhäällä vilkaista ehdotustani ja kertoa onko tämä Suomessa mahdoton toteuttaa. Ja onko yleensäkään koskaan mahdollista että idea tulisi alhaalta päin, ja koneisto voisi jollain ihmeellä ja nopeasti annetulla päätöksellä joustaa edes tapauskohtaisesti joissain projekteissa, ilman että aina virkamies sivuuttaa kansalaisten uudet ideat toteamalla ei käy säännöt kieltää, en varmasti ole ainoa kuka on tähän törmännyt, että kaikki uusi deletoidaan edes siihen tutustumatta tai kokeilematta sitä. Helpottaahan tämä virkamiestä kun voi heti sanoa että ei käy, mutta tällainen toiminta vie meiltä mahdollisuuden käyttää koko suomen potentiaalia uusiin innovaatioihin.  Tai jos se sattuu törmäämään liikaa sääntöihin nojaavaa virkamiestä tai jota ei omien töiden, lisäksi mikään ylimääräinen ei häntä huvita tai kiinnosta. Lopuksi vielä korostan että tämä olisi, ennen kaikkea Aktiivimallin toteutusta puhtaimmillaan. Kirjeen liitteenä on Ehdotus osuuskunnasta.

 

Ystävällisin terveisin

Tapio Koskinen

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Tuossa alla linkki, jonka avulla löytyy paljon hyviä neuvoja ja opastusta ideaasi. Sipilä tuskin vastaa sinulle. Olisit voinut paremminkin osoittaa kirjeesi työministeri Jari Lindströmille.

Ideasi vaatii paljon alustusta ja hyvää suunnittelua. Tarvitset ympärillesi myös ihmisiä, jotka ovat siitä aidosti kiinnostuneet. TE-toimiston avun saaminen vielä näin aikaisessa vaiheessa, kun ideasi on niin keskeneräinen, ei todennäköisesti johda toivomaasi tulokseen. Mikään yritystoiminta ei synny sormia näpsäyttämällä, mutta hyvää kannattaa yrittää.

https://pellervo.fi/tietoa-osuustoiminnasta/osuusk...

Käyttäjän TapioKoskinen kuva
Tapio Koskinen

Niitä ihmisiä joille ok:ta oli suunnattu ja tarkoitettu minä juuri pyysin TE-toimiston etsimään minulle, ja postittamaan pyynnön tulla kuuntelemaan ja ideoimaan ehdotustani. Olihan minulla idea ja paljon muutakin valmiina, mutta osuuskunta kaikkinee ei ole yhden ihmisen luomus. Toimisto ei voinut edes sen vertaa avustaa että olisi lähettänyt tiedoitteen näille ihmisille, koska joku normisto kieltää heitä. Eikä minulla itselläni ei ole rahaa pistää mitään kampanjaa pystyyn, paljonen en pyytänyt mutta en paljoa saanutkaan.

Toimituksen poiminnat